perjantai 22. tammikuuta 2016

Lämpimin vuosi 2015 ??


NOAA on juuri julkaissut vuoden 2015 laskelmiensa tulokset ja julistanut vuoden 2015 kaikkien aikojen lämpimimmäksi vuodeksi. Julistus on saanut myös median taholta lämpimän, jopa riemukkaan vastaanoton. Oma yleisradiommekin otsikoi tapauksen kunniaksi
Viime vuosi oli ylivoimaisesti kuumin maailman mittaushistoriassa
Otsikon innoittamana toimittaja ilmoitti jopa voittomarginaalin Fahrenheit asteina vaikka  vuoden keskilämpötila olikin kerrottu Celsius asteissa, molemmat tosin ilman asianmukaista laatumerkintää. Kaipa tuo  ero Celsius asteissa, 0.16°C ei sitten kuitenkaan ollut toimittajan mielestä tarpeeksi ylivoimainen.

Myös skeptikkoleirissä asiaa on kommentoitu ahkerasti. Esim. WUWT sivustolla on kiinnitetty huomiota NOAAn ilmoittamiin maapallon keskilämpötiloihin, jotka ovat milloin mitäkin, riippuen siitä, millä tavoin dataa  kulloinkin on adjustoitu. Ja adjustoitu on, sitä tuskin kukaan voi kiistää.

Alla päällekkäin asetettu kuvapari  NOAAn vuosina 1999 ja 2016  julkaisemista vuotuisista lämpötilapoikkeamista.

Annual Global Surface Mean Temperature Anomalies 1998 and 2015

 Linkit
NOAA 1998
NOAA 2015
JMA havaintoasemat      !!!
JMA Global temperature
GISS en studie i endringer



1 kommentti:

  1. Tarkensin vähän tuota Ylen uutisointiosuutta, kun eivät ole virhettä korjanneet, vaikka olen heille asiasta kertonut.

    VastaaPoista

Muista nettietiketti. Törkyviestit poistetaan